AVITAn koulutustoiminta kovaan vauhtiin poikkitieteellisellä AV/KNX/DALI/DMX -koulutuksella!


AV-urakoitsijoiden aloitteesta liikkeelle lähtenyt ajankohtainen koulutus avasi toimintavuoden 2018 koulutustarjonnan keskiviikkona 14.2.2018 Leppävaarassa.

Pienen erikoisosaajaryhmän tarpeesta toteutettu koulutus keräsi lopulta melkein 80 osallistujaa loppuumyytyyn auditorioon. Koulutus toteutettiin yhteistyössä KNX Finland ry sekä Avoin automaatio ry:n kanssa. Lisäksi koulutuksen tiedottamisessa yhteistyössä toimivat myös NSS ry sekä STUL ry.
Koulutuksen tavoitteena oli tarjota perustietoja eri ohjausjärjestelmien perusteista, mahdollisuuksista sekä rajoitteista ja kuvata eri ohjausjärjestelmien välisen integraation hyviä toteutustapoja ja mahdollisuuksia.

Koulutus toteutettiin Espoon Leppävaarassa, Schneider Electricin auditoriossa. Lähtökohtana rajallisen erikoisosaajajoukon tarpeisiin toteutettu koulutus myytiin lopulta loppuun ja 80-henkilön audiotorio meinasi lopulta jäädä pieneksi. Koulutuksen päätössanojen yhteydessä käytiin aktiivista keskustelua koulutuksen jatkokehitystarpeista mm. erillinen ohjelmoihien workshop -koulutus.
Lisäksi kurssin toimialariippumaton tulokulma herätti keskustelua yleisesti laaja-alaisen integraation mahdollisuuksista. Koulutus kokosi lopulta ison joukon osallistujia AV- ja KNX -toimijoiden joukon lisäksi myös sähköurakoitsijoista, suunnittelijoista, maahantuojista sekä loppuasiakkaista.

AV-alaa kurssin kouluttajina edustivat Paiste Mäenpää (AV- ja DMX-ohjaus sekä integraatio) sekä Juho Jakka (ohjelmoinnin hyvät käytännöt ja elinkaaren huomioonottominen).

Kurssin kouluttajina toimivat:
Paiste Mäenpää / Paiste Productions Oy (AV- ja DMX-ohjaukset sekä integraatio)
Kari Kallioharju / TAMK & Avoin Automaatio ry (DALI -ohjaus)
Jukka Mäkinen / LJM sähkö Oy (KNX -ohjaus)
Juho Jakka / Kuulto Oy (ohjelmoinnin hyvät käytännöt ja elinkaaren huomioonottaminen)
Mikael Ehnström / Schneider Electric (isäntäyrityksen puheevuoro)
Alexandre Zaitsev / KNX Finland ry (KNX Finland ry:n tervehdys)
Timo Tuominen / AVITA ry

Tämän loppuunmyydyn koulutuksen uutta mahdollista toteutus kertaa selvitetään jo yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa Tampereelle sekä pyrimme kysynnän johdosta toteuttamaan koulutuksen uusintana myöhemmin myös pääkaupunkiseudulla.

STUL ry:n lehtien toimitus vieraili koulutuksessa, joten saamme myöhemmin tutustua koulutusta käsittelevään artikkeliin.Kiitos kurssin osallistujille, yhteistoimintajärjestöille sekä kouluttajille!

Tutustu toimintavuoden koulutustarjontaan yleisesti:
www.avita.org/laatu/koulutustarjonta-2018

Seuraavana ohjelmassa:
Maaliskuun koulutustarjonnassa on ohjelmassa julkisien AV-hankintojen ajankohtaiskoulutus, 6.3.2018 Vantaalla.