28.01.2010

Vielä Ehtii KUVA&KAMERA10 -messuille

Viidennet Kuva&Kamera-messut järjestetään Wanhassa Satamassa 10.- 11.4.2010.

Kaksipäiväiset messut tarjoavat osastoilla, seminaareissa ja tietoiskuissa kattavan läpileikkauksen kuvan elinkaareen. Tapahtuma esittelee viimeisimmän tiedon kuvauksesta, käsittelystä, arkistoinnista, esittämisestä ja kuvan jakelusta sen eri muodoissa. KUVA&KAMERA 2010 on kohdistettu kaikille, joille kuva on keino luovuuden ilmaisemiseen. Viime keväänä messut tavoittivat yli 4 400 kävijää ja mukana oli yli 60 organisaation tuotteita ja palveluita. Näytteillasettajakyselyn mukaan 94 % näytteilleasettajista oli sitä mieltä, että tapahtuma vastasi tai ylitti odotukset.

Indie-elokuvaa ja studiokuvausta!

Tuttuun tapaan messujen seminaareissa, tietoiskuissa ja osastoilla tapahtuu koko ajan. Kaikkiaan tapahtumaan tulee yli 60 ajankohtaista puheenvuoroa kuvauksesta, kuvankäsittelystä, arkistoinnista, kaluston hankinnasta sekä mielenkiintoisten kuvaajien omien töiden ja metodien esittelystä. Kevään suurimpana uudistuksena messuille rakennetaan kuvausstudio, jossa vieraat pääsevät kuvaamaan malleja ja tutustumaan huippuluokan studiovarusteisiin oikeissa olosuhteissa ja asiantuntevalla opastuksella. Studio toteutetaan yhteistyössä Top Shotin, Nikonin, Color-Kolmion ja Epsonin kanssa.

Digivideoyhdistys osallistuu messuille teemalla Indie-elokuvan tekemisen ihanuus ja kurjuus. Tämä tulee esille yhdistyksen elokuvakabinetin ohjelmassa, jossa alan tuottajat ja yhdistyksen väki esittelevät parhaita elokuviaan. Lisäksi Mikä Meistä Tuli elokuvan tekijät ovat paikalla messuilla ja esiintyvät Digivideoyhdistyksen järjestämässä seminaarissa. www.mitameistatuli.fi

Näiden lisäksi aina suosittu seminaarisarja Docendo Forum saa jatkoa entistä laajempana. Muita ohjelman yhteistyökumppaneita ovat mm; kameramaahantuojat, Microsoft Oy, Kamera-lehti ja Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry. Finnfoton esiintyjistä messuille osallistumisensa ovat jo vahvistaneet Oskari Hellman www.oskarihellman.com, Juha Suonpää ja Lauri Eriksson www.erikssoncompany.com tai www.kuvaamo.com. Juhan mielenkiintoisena aiheena on: Miten tehdään valokuvasta taidekuva?

Ohjelman kehittymistä voitte seurata tapahtuman kotisivuilta osoitteesta www.kuvamessut.com. Ensimmäiset maistiaiset ja tarkemmat otsikot julkaisemme helmikuun puolessa välissä, jolloin myös aukaisemme tämän kevään sivut uudella ilmeellä! Ota yhteyttä ja varaa paikkasi jo tänään! Tilaa on enää reilut 100 m2. Osastotilat alkaen 4 m2.

 

« Takaisin