Uutiset

Ajankohtaista Tapahtumat Uutiset

AVITA – AV:AWARDS 2017 -palkintoluokat on vahvistettu

AVITA ry:n tavoitteena on jo vuosia ollut halu palkita ja huomioida merkittäviä AV-alan vaikuttajia, tekoja, tuotteita ja vaikutuksia!
Nyt tämä tavoite toteutetuu, kun AV-messujen iltatilaisuuden yhteydessä huomioidaan AV-alaan toimintaan liittyviä esimerkillisiä tekoja, tekijöitä sekä vaikutuksia.

AV:AWARDS 2017 palkintoraati on vahvistanut palkintoluokat, ehdokasasettelun perusteella kokouksessaan 8.9.2017.

Julkaistu  11.09.2017

Ajankohtaista Uutiset

AV-alalla palkittuja: kuvataiteilija Kari Yli-Annala sai mediataiteen AVEK-palkinnon

Kuvataiteilija Kari Yli-Annala (s.1965) on saanut vuoden 2017 AVEK-palkinnon. Mediataiteelle suunnattu 15 000 euron arvoinen palkinto jaettiin torstaina 7.9.2017 Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin 30-vuotisjuhlissa Kellohallissa, Helsingissä. AVEK-palkinto on merkittävin mediataiteelle suunnattu tunnustus Suomessa.

Julkaistu  07.09.2017

Ajankohtaista Tutkimukset Uutiset

AVITA ry toimintaan liittyvä jäsenkunnan sekä sidosryhmien kyselytutkimus 2017

AVITA ry:n hallitus haluaa saada yhdistyksen palvelemaan paremmin jäsenistöämme sekä sidosryhmiä ja selvittää kyselytutkimuksen avulla palautetta, näkemyksiä sekä toiveita järjestömme toiminnasta.

Kyselyn tavoitteena on Avita ry:n toiminnan ja suunnan kiteyttämiseen ja selkeyttämiseen toivomme nyt koko jäsenistön sekä sidosryhmien tuen. Kyselyn tarkoituksena on selvittää, miten hyvin yhdistyksen nykyinen toiminta vastaa jäsenyritysten tarpeisiin ja kartoittaa jäsenten toiveita sen kehittämiseksi.

Julkaistu  07.09.2017

Ajankohtaista Uutiset

Nimitysuutisia: Jukka Oksanen Audico Systems Oy:n valvomojärjestelmien myyntipäälliköksi

Jukka Oksanen on aloittanut Audico Systems Oy:n uutena myyntipäällikkönä AV-tiimissä vastuualueinaan valvomojärjestelmät.
Hänen vastuullaan on KVM-järjestelmien myynti ja markkinointi sekä ko. tuotteiden teknologian seuraaminen ja koulutus.

Julkaistu  01.09.2017

Ajankohtaista Uutiset

Edustusuutisia: Noretron Communications Bo Edin AB:n kuuloesteettömyysratkaisuiden maahantuojaksi

Noretron Communication on solminut maahantuontisopimuksen vuonna 1965 perustetun ruotsalaisen Bo Edin AB:n kanssa.
Sopimus koskee Bo Edin AB:n proAV-toimialaan liittyviä tuotteita ja ratkaisuja.

Julkaistu  01.09.2017

Ajankohtaista Uutiset

Nimitysuutisia: Antti Rintamäki Bright Sales & Installation -yksikön myyntipäälliköksi

Kovaa kasvua tekevä Bright Finland Oy:n Sales & Installation -yksikkö vahvistaa resurssejaan entisestään ja nimittää Antti Rintamäen myyntipäälliköksi 21.8.2017 alkaen. 

Julkaistu  24.08.2017

Ajankohtaista Uutiset

AV-alan yritykset ja asiantuntijat mediassa: Kotkan Sävelaitta -musiikkikauppa lopettaa toimintansa

Vuonna 1949 perustettu Kotkan Sävelaitta -musiikkikauppa lopettaa toimintansa.

YLE UUTISET jakoi 70-vuotiaan, Suomen vanhimman itsenäisen, musiikkikaupan lopettamistiedon Kotkasta.
Uutisointi avaa liikkeen historiaa, tapahtumia vuosien varrelta sekä lopettamispäätökseen johtaneitä syitä.
Historiansa aika musiikkikauppa on ehtinyt palvella alueensa kulttuurilaitoksien, harrastajia ja alan opiskelijoita.
Tämän lisäksi kaupan palveluita ovat hyödyntäneet mm. Tauno Palo, Tapio Rautavaara, Junnu Vainio, Fredi sekä Jukka Kuoppamäki.

Julkaistu  31.07.2017

Ajankohtaista Uutiset

Broadway Finland Oy liittyy AVITA-verkostoon!

Todella laaja-alaisia tapahtumatuotannon palveluita tuottava Broadway Finland Oy liittyy AVITA -verkostoon!

RENTAL & TAPAHTUMATEKNIKKA -pöytäkunnan kasvu sekä erityisesti kattavuus tämän toiminnan yrityksien kokonaiskattauksesta antaa pöytäkunnalle erinomaiset mahdollisuudet kehittää toimialaamme liittyviä käytäntöjä sekä koulutustoimintaa.

Julkaistu  31.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

AVITA löytyy nyt myös LinkedIn:stä!

AVITA – AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry löytyy jatkossa LinkedIn -verkostoista virallisen organisaatiosivustomme kautta.

Julkaistu  31.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

Nimitysuutisia Robert Boschin security -ryhmästä!

Nimitysuutisia AV-alalla:

Esa Valo on nimitetty Robert Bosch Oy:n Security Systems -toimialan Business Development & Application Design Support Engineer -tehtävään ja Reijo Kolu Business Development Manager -tehtävään.

Julkaistu  22.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

Finnsat Oy on ostanut Anvia TV Oy:ltä koko tukkuliiketoiminnan

Yritysuutisia:
Finnsat Oy on ostanut Anvia TV Oy:ltä koko tukkuliiketoiminnan.

Tukkuliiketoiminta sisältää antenni- ja tietoliikenneverkkojen komponenttien ja laitteiden sekä vaativien broadcast- ja digital signage -ratkaisujen maahantuonnin ja tukkukaupan. Ostetun liiketoiminnan viime vuoden liikevaihto oli noin kolme miljoonaa euroa.

Julkaistu  16.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

Äänituotannon ja -tekniikan erikoisosaaja Transmix Oy mukaan AV-verkostoomme!

Transmix Oy tuo erittäin laaja-alaisen toiminta-alueensa lisäyksen jäsenistöömme, kun äänituotannon ja -tekniikan erikoisosaaja Transmix Oy liittyy AV-verkostoomme!

Julkaistu  11.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

AVITA ry:n kevätkokous 2017 kokoontui 8.5.2017 Finlandia-talolla

AVITA ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2017 kokoontui maanantaina 8.5.2017 Finlandia-talolla.

Kokoukseen osallistui yhteensä 19 henkilöä, jotka edustivat 11 äänioikeutettua tahoa. Kokoukseen oli lisäksi hienosti saapunut mukaan viiden uuden jäsenorganisaation edustajia.
Kokous esitteli kevätkokouksen sääntömääräisien asioiden lisäksi tulevien AV-messujen kehitystilannetta, järjestömme kehityshankkkeita sekä kokousosallistujien esiinnostamia asioita.

Julkaistu  10.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

Visuaalisiin ratkaisuihin panostava Tamperelainen Jidoka Technologies Oy liittyy AV-verkostoomme!

Visuaalisiin ratkaisuihin voimakkaasti panostava Tamperelainen Jidoka Technologies Oy liittyy AV-verkostoomme!
Jidoka Technologies Oy tuo erittäin mielenkiintoisen lisäyksen sekä vahvistaa uuden aikakauden AV-liiketoiminta-alueita jäsenistössämme!

Jidokan päätoimipaikkana toimii Tampere, mutta yrityksellä on tytäryhtiö myös Englannissa.
Yrityksen toiminta painottuu visuaalisiin ratkaisuihin ja yritys liittyykin osaksi DIGITAL SIGNAGE -pöytäkuntaan.

Julkaistu  03.05.2017

Ajankohtaista Uutiset

Yrityshakemistoon uusi palveluluokitus: Ohjelmistot ja sovellukset

Voimakkaasti kasvava osuus jäsenyrityksistä ja -yhteisöistämme liittyy jo nykyisin ohjelmisto- ja sovelluskehitykseen!

AVITA ry:n jäsenhakemistosta löytyy nyt uutena luokitteluna myös luokka: ohjelmistot ja sovellukset.
Pyrimme uuden luokituksen avulla helpottamaan oikean palvelutarjoajan tai yhteistyökumppanin löydettävyyttä.

Julkaistu  03.05.2017

Liity jäseneksi

AVITA ry:n jäseneksi voivat päästä tahot/organisaatiot sekä henkilöt, jotka toimivat AV-alalla.

Lue jäsenyydestä ja liity

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi

Tilaamalla AV-alan yleisen uutiskirjeen varmistat ajankohtaisien tietojen saatavuuden!

Tilaa uutiskirje