INPUT/OUTPUT: Esineiden Internet ei ole vielä netissä

Internet of Things on ollut tänä vuonna kuuma aihe. Monille se tuo mieleen nettiin kytketyt jääkaapit ja leivänpaahtimet, joilla on oma ip-osoite.

Totuus on kuitenkin hieman maanläheisempi. Nykypäivän esineiden internet viittaa sensoreihin, joiden mittaritietoa luetaan bluetoothin ja ZigBeen kaltaisilla langattomilla rajapinnoilla. Varsinaista nettiyhteyttä niissä ei ole eikä sitä ole ihan heti tulossakaan. Joillekin sensorivalmistajille internetyhteyden puuttuminen on jopa kilpailutekijä. Kun sensori toimittaa datansa salaisessa ja dokumentoimattomassa muodossa, on sitä vaikeampi korvata geneerisellä kiinalaisella kopiolla. Strategia on lyhytnäköinen, mutta sillä saadaan aikaan hetkellisesti tehokas toimittajalukko.

Avautuminen on kuitenkin väistämätöntä. Standardointiorganisaatio W3C otti asiaan kantaa Tampereen Mindtrekissä. Sen mukaan sensoreista tulee arkipäiväinen tusinahyödyke – varsinainen bisnes onkin sensoridataa hyödyntävissä nettipalveluissa.

Nykypäivän esineiden netti on siis itse asiassa varsin tylsä aihe. Sensorit ovat mielenkiintoisia vasta sitten, kun ne tuottavat standardimuotoista mittausdataa pilveen. Pilvessä oleva data ja palvelut muodostavat mielenkiintoisen osuuden eli Web of Thingsin. Suurin osa sensoreista ei voi käyttää ip-protokollaa, koska se olisi niille liian raskas. Langaton wifi-yhteys tyhjentäisi niiden akut hetkessä, kun taas ZigBeellä ja bluetoothilla ne voivat kestää jopa vuosia. Paristojen jatkuva vaihtaminen satoihin antureihin kävisi pian kalliiksi ja työlääksi.
Tyypillisimmäksi arkkitehtuuriksi näyttääkin muodostuvan hierarkia, jossa joukko yksinkertaisia sensoreita toimittaa datansa hieman tehokkaammalle internetyhdyskäytävälle. Yhdyskäytävä muuttaa datan standardimuotoon ja lähettää sen edelleen pilveen. Esimerkiksi Intel tarjoaa yhdyskäytäviksi Galileo- ja Edison-alustoja, ja myös harrastelijoille tutut Raspberry Pi ja Odroid-laitteet sopivat tähän tarkoitukseen. Ennusteiden mukaan suurin osa esineiden internetiin liittyvästä bisneksestä sijoittuu näiden yhdyskäytävien yläpuolelle eli pilveen.

Alkuvaiheessa käydään läpi buumi, jossa antureita asennetaan joka paikkaan ja niiden toimittajilla riittää töitä. Mutta sen jälkeen mielenkiinto kohdistuu sensorien tuottaman datan analysointiin ja hyödyntämiseen. Teknisesti asiaa voi verrata kännyköiden ja älykellojen antureihin, jotka ovat hiljalleen vakioituneet. Lähes jokaisessa älylaitteessa on nykyään yhdeksän ulottuvuuden sensori, joka muodostuu samalle piirille ahdetusta gyroskoopista, kiihtyvyysanturista ja kompassista. Esineiden internetissä tapahtunee samankaltainen anturien integroituminen: yleisimmin tarvitut mittalaitteet yhdistetään vakioiduksi kokoonpanoksi. Kun maailma on jossain vaiheessa kylvetty niitä täyteen, hiipuu ensimmäinen buumi, eikä vanhoja sensoreita tarvitse välttämättä päivittää pitkään aikaan. Sensoreista tulee siis arkipäiväistä hyllytavaraa, mutta niitä hyödyntäviä sovelluksia tarvitaan jatkuvasti lisää. Nykyiset esineiden netin käyttöliittymät ovat vielä vaatimattomia ja yleensä suunniteltu insinöörejä varten. Uusia sovelluskohteita aletaan keksiä sitten, kun data muuttuu standardimuotoiseksi ja sitä voidaan vaivattomasti yhdistellä lukemattomista eri lähteistä.

Sensorit ovat mielenkiintoisia vasta sitten, kun ne tuottavat mittausdataa pilveen. Käyttöliittymien ja sovellusten lisäksi riittää kysyntää pilvipalveluille, joihin sensorien tuottamat suuret datamäärät saadaan tallennettua. On helppo ennustaa, että esimerkiksi Amazon alkaa ennen pitkää tarjota iot-standardeja tukevia palveluita, joita käyttäen coap- ja mqtt-rajapinnoilla toimitettu sensoridata tallennetaan pilveen. Suomessa ollaan onneksi hyvin hereillä. Meiltä löytyy runsaasti osaamista niin anturien, pilvien kuin käyttöliittymienkin saralta.

Kenneth Falck
Head of R&D
SC5

******
Kirjoittaja on online-palveluiden tekniikkaan ja skaalautuvuuteen erikoistunut kehittäjä.

Artikkeli on aiemmin julkaistu TiVi -lehdessä 1/2015 sekä AV-VISIO -julkaisussa 1/2015.